LeWell | Nestettä nilkassa ja selluliittia hauiksessa
LeWell Yksilölliset hyvinvoinnin polut Kehosi on kulkuväline, ei päämäärä. Jotakin kohti meneminen.
Lewell, level, levell, lewel, hyvinvointi, hyvinvointipalvelut, Kuntosali, valmennus, hyvinvointi
18186
post-template-default,single,single-post,postid-18186,single-format-standard,ajax_fade,page_not_loaded,,qode_grid_1200,qode-theme-ver-9.1.3,wpb-js-composer js-comp-ver-4.11.2.1,vc_responsive
 

Nestettä nilkassa ja selluliittia hauiksessa

12.12.2017, Nestettä nilkassa ja selluliittia hauiksessa

Liike ei todellakaan ole automaattisesti lääke, kuten valmentaja Kaisa Wallinheimo viisaasti sanoo. Tuhat toistoa -treenitunnin aerobisella osuudella keskittymiseni herpaantuu hetkeksi. Kuuluu niin hirveä poksahdus, että sen äänen ajatteleminen tekee pahaa yhä kahden viikon jälkeenkin. Nilkan valtaa käsittämätön kipu. Ennen kuin edes tajuan, on koipeni nostettu taivasta kohden ja tapetoitu geelipussilla. Siinä se nyt on. Treenivamma. Minun esikoiseni. Mietin kauhulla laskettelukauden vaarantumista, pepputreenitauon pituutta ja pikkujoulukauden korkkarimaratonia käänteisessä järjestyksessä. Mitä iloa on pikkujoulumekkoon mahtumisesta jos jalassa on huopikas?!

Mutta kai tällainen oli jossain kohtaa odotettavissa. Ainahan sanotaan, että urheilija ei tervettä päivää näe. Kamppailulajeja valmentanut edesmennyt mieheni näytti treeniensä jälkeen usein siltä, että jouduin piilottelemaan häntä sisällä ja opettelemaan sen vuoksi muun muassa ajamaan nurmikon itse. Nyrkkeilijä Eva Wahlström kertoi Rajoilla-kirjassaan huippu-urheilun synkästä puolesta niin rehellisesti, että jo pelkästä lukemisesta tuli huono olo.

Nilkan nyrjäyttämisessä ei nyt ehkä ole kyse huippu-urheilun koukuttavasta itsensä rääkkäämisestä, mutta pieni muistutus se oli siitä että tekevälle sattuu todennäköisesti enemmän kuin ei tekevälle. Ice Power, ideal-sidekasa ja teippirulla saa minut tuntemaan salaa jopa pientä ylpeyttä.  Ei sillä, etteikö sisäreisilaitteessa istuessa lehtiä lukiessakin voisi sattua, mutta jotenkin tämä välineistö edustaa minulle sellaista treenaamisen elämäntapaa mitä en koskaan uskonut omaksuvani. Tällä tosi treenaajan -identiteetillä lutrasin jotakin Thaimaasta tuomaani Tiger balmin kaltaista litkua lihaksiin niin, että lapset sulkeutuivat saunaan suojaan. Silmiä kirveli kaikilla vielä seuraavanakin päivänä.

Nilkka jatkoi turpoamistaan perusteellisesta ensiavusta huolimatta. Konkarit kehottivat käymään lääkärissä, mutta päätin selvitä tulehduskipulääkkeillä ja kekseliäisyydellä. Treenaan hetken aikaa ylävartaloa yhdellä jalalla. Vääpeli-Kirsi sanoo, että saatan aiheuttaa pysyvää haittaa itselleni, ellen käy varmistamassa ettei nilkka vaadi esimerkiksi leikkausta. Mutta ei kuulemma ala aikuista ihmistä enempää potkimaan.

Hätäännyn. Minua ei saa missään nimessä kohdella kuin aikuista! Tarvitsen käskyjä! Niinpä päätän suunnata kiltisti päivystykseen. 8-vuotias tyttöni lupaa lähteä mukaan pitämään kädestä kiinni. Lähtiessä hän kysyy, leikkaanko varpaan kynsiäni niiden lääkäreiden vuoksi. Naurahdan että ei, ihan sattumaa vain. (Kuten kynsien lakkaus ja kantapäiden kovettumien poistokin. Hyvähän se on tehdä aina välillä.) Sairaalan odotusaulassa hän havaitsee innoissaan pari poliisimiestä, joista katsoo tärkeäksi ilmoittaa minulle kovaan ääneen. Ihan kuin hänen agendallaan olisi saada äidille muutakin kuin nilkkatuki.

Mitään ei ole murtunut, nivelside vain sanonut poks. Painoa pystyy varaamaan jalalle jo yllättävänkin nopeasti ja treeni jatkuu yläkroppa painotteisena. Kovassa käsitreenissä koen taannoisten iho-orgasmien sijasta nyt kuumia aaltoja. Se on kuin hetki ennen hypotermiaa. Se kropan huijaus, että kaikki on hyvin vaikka loppu häämöttää. Vääpeli motivoi omintakeisella tehokkaalla tyylillään. Hysteerisessä habatreenissä saan muuan muassa kuulla, että minulla on selluliittia hauiksessa. Hän sanoo tyynesti, että hoidetaan se pois. Ok. Kyllähän tämä nyt motivoi?

0 Comments