LeWell | Myötä- ja vastamäissä
LeWell Yksilölliset hyvinvoinnin polut Kehosi on kulkuväline, ei päämäärä. Jotakin kohti meneminen.
Lewell, level, levell, lewel, hyvinvointi, hyvinvointipalvelut, Kuntosali, valmennus, hyvinvointi
18198
post-template-default,single,single-post,postid-18198,single-format-standard,ajax_fade,page_not_loaded,,qode_grid_1200,qode-theme-ver-9.1.3,wpb-js-composer js-comp-ver-4.11.2.1,vc_responsive
 

Myötä- ja vastamäissä

26.12.2017, Myötä- ja vastamäissä

MYÖTÄ- JA VASTAMÄISSÄ

KOKEMUKSIA HYVINVOINTI-, VALMENNUS- JA JOHTAMISILMIÖISTÄ

Kohtasin 1980-luvulla ensi kerran ammattimaisen valmennusorganisaation ja sen ajatusmallit. Olin nuori teini, joka pääsi urheilun kautta erilaisiin leirityksiin. Valmennuksen johtajien toimesta hiljaisissa auditorioissa todettiin kalvojen ja piirtoheittimien välityksellä testipatteristojen fyysiset tulokset ja antropometriset mitat, joita huipulle pääseminen eri ikävaiheessa edellyttää. Totuus todettiin ja tarjoiltiin sellaisenaan.

Jos olisin uskonut ”totuuksia”, olisin heti lopettanut. Vähintäänkin vaihtanut lajia. Onneksi en näin tehnyt. Jokunen SM-mitali, Pohjoismaiden mestaruus ja arvokisamatka moniotteluiden Superliigaan Lyoniin olisi jäänyt saamatta, kokematta. Vuonna 2000 minun kokoiseni ja samoissa kisoissakin 90-luvulla esiintynyt Viron Erki Nool voitti 10-ottelun olympiakultaa Sydneyssä. Lajien ja eri elämän osa-alueiden ihanteet ja vaatimukset muuttuvat ajan saatossa.

1990-luvulla koin valmentamisessa enemmän vuorovaikutusta ja yksilöllisyyden nousua. Kaiken kattavista totuuksista oltiin osin valmiita luopumaan. Rinnalle nousi luottamuksen ja terveenä pysymisen teemoja.

Treenasin 90-luvulla itseni ylikuntoon, koin nukkumisvaikeudet ja akillesjänteen katkeamisen. Unelma urheilu-uran jatkosta ei mennyt suunnitelmien mukaan, mutta koen, että vastoinkäymisten kautta olen vahvempi ja näkemyksellisempi nyt kuin ilman läpikäytyjä takaiskuja. Urheilu-uran päättymisen jälkeen olen monessa yhteydessä kohdannut oppivan organisaation ja hiljaisen tiedon teemat. Jään pohtimaan tämän toteumista erilaisten työyhteisöjen kohdalla. Onko aitoa halua oppia ja jakaa elettyjä elämäntaipaleita tuleville sukupolville? Joskus piiritason tekijän opit epäonnistumista ovat tärkeämpiä kuin arvokisamitalistien moneen kertaan kuullut onnistumistarinat.

2000-luvulla suorituskyvyn ja absoluuttisen mittaamisen ohi tai vähintäänkin rinnalle vyöryi tiimien ja (työ)hyvinvoinnin teemat. Suorituskykyisyyden, työkyvyn ja vaikuttavuuden nimissä retkeiltiin, tehtiin kyselyitä sekä rakennettiin itseohjautuvia tiimejä.

Pääsin vuosituhannen vaihteen jälkeen kiertämään ja tutustumaan hyvin erilaisiin treeniryhmiin, yksilöihin ja työyhteisöihin. Kolmannen sektorin kokemusten ja koulumaailmassa työskentelyn jälkeen ihmettelin etuisuuksia ja kirjavuutta, joita yksityinen sektori monimuotoisuudessaan tarjosi. Erilaisten hankkeiden, projektien ja konsulttivetoisten prosessien vaikuttavuus jäi minulle joskus epäselväksi – uusi muutos oli paikalla ennen kuin edellisen oppimismatkan vaikuttavuutta olisi oikeasti voitu luotettavasti arvioida. Ajan ilmiöitä.

Nyt kuluvalla 2010-luvulla hyvinvointi, vuorovaikutus, erilaiset yhteisölliset foorumit sekä muutos ovat olleet keskiössä. IoT ja Big data ovat tarjonneet ihmistyön rinnalle elementin, joka on tuonut hyvinvoinnin saralle uusia toimijoita; vanhat organisaatiot eilisen päivän oikeutuksineen ovat joutuneet ja saaneet tarkistaa tarkoitusperiään ja tapaansa toimia.

On ollut etuoikeutettua päästä seuraamaan ja olemaan mukana eri rooleissa ja tehtävissä neljällä vuosikymmenellä tavoitehakuisen kehittämisen, suorituksen johtamisen sekä tarinallisen valmentajuuden ilmiöiden parissa. Koen, että nykyisellä vuosikymmenellämme on älyä, kapasiteettia ja vaihtoehtoja enemmän kuin koskaan. Toivon, että tämän mahdollisuuden rinnalla meidän ihmisten viisaus ja näkemyksellisyys riittävät. Totuuksia ja raapaisupintoja vaikuttavuuteen ja onnellisuuteen on reaaliaikaisessa jakamistaloudessamme enemmän kuin kertaakaan aikaisemmin. Kiteytetysti voisi sanoa, että kyse on siitä, kuinka ihminen kohtaa ihmisen ja siitä, kykenemmekö muodostamaan tulevaisuudestamme riittävän samankaltaisen näkymän. Jatko on operatiivista toimintaa ja järkevää teknologisten ratkaisujen yhteisöllistä hyödyntämistä. Kaiken hypetyksen ja muutosten keskelläkin ihminen on ihminen, joka tarvitsee turvaa, läheisyyttä, ravintoa, liikkumista, unta ja hyväksytyksi tulemisen kokemuksia. Peruspalikoiden ollessa kohdillaan voimme synnyttää jotakin uutta ja luovaa, joka parhaimmillaan on muokkaamassa lähiyhteisöstämme ja planeetastamme parempaa ja oikeudenmukaisempaa paikkaa elää ja olla. 

Joskus onnellisuuden hetki tulee ”sattumalta”, joskus se vaatii kovaa ja pitkäjänteistä työtä. Yhteistä tälle kaikille on se, että tarvitsemme toisiamme. Viisas johtajuus on valmentavaa työotetta, jolla luottamusta herättäviä yhteistyön edellytyksiä kyetään muodostamaan säännöllisesti ja pitkäjänteisesti − olit sitten töissä tai vapaalla; treenisalilla tai neukkarissa; yksin tai yhdessä.

Life is people.

https://m.youtube.com/watch?v=FLZS3jQPnKw

0 Comments